10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
Yksinkertainen sanoman ydin: meille annetaan pelastus, kun tuomme avoimesti syyllisyytemme ja syntimme Jeesuksen nimessä katumusalttarille.
(Matt. 9: 13) "Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
Nämä on Jeesuksen selkeät sanat. Tämän lisäksi Hän vielä "väittää", ts. sanoo meille:
(Luuk. 5:31-32) "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
32. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."
Tämähän tarkoittaa sitä, että parannus tuo meille myös terveyden ja eheyttääkin vielä. Tämä kyllä mielestäni koskee yhtälailla fyysisesti murtuneita/sairaita, mieleltään sairaita ja myös hengellisesti pahoin voivia ihmisiä.
On minulla tästä henkilökohtainen kokemuskin. Vuonna 1976 parikymppisenä nuorukaisena olin päätymässä itsemurhaan, koska valtava syyllisyys painoi ja vääränlainen kuva irvistelevästä ja ihmisiä kiduttavasta Jumalasta pelotti.
Tartuin oljenkorteen, menin hengelliseen kokoukseen ja sielunhoitoon saarnaajan kanssa. Sain purkaa taakkani kokonaan Jumalalle, sielunhoitajani vain kuunteli. Tuo Jumalan mies rukoili julistaen nuo mullistavat ja mieleenpainuvat sanat: "Pauli, Jeesuksen Kristuksen nimessä sinun syntisi ovat anteeksi annettu iloon, rauhaan ja vapauteen asti." Silloin tiesin, että en tarvitse tehdä itsemurhaa. Syylisyys oli poissa.
Voisin sanoa, että vapautumisen lisäksi myös mielenterveyteni parani. Siinä oli minun terapia istuntoni.
Näitä vastaavanlaisia terapioita Jeesuksen kanssa on ollut matkallani paljonkin. Aina kun olen yrittänyt muulla tavalla prosessoida, etsiä yhtymäkohtia menneisyyteen, olen väistämättä joutunut syvemmin "suohon" = epätoivoon ja riittämättömyyden tunteeseen.
Aina on kuitenkin ratkaisu ollut Jumalan Paavalille lausumat sanat; "minun armossani on sinulle kyllin." Tämä on kyllä riittänyt minulle.
Seurakunta pappina kysynkin (myös itseltäni); avaako tänäpäivänä kaikki seurakunnat alttarinsa, että särkyneet ja sairaat ihmiset voi tulla esille, tehdä parannusta, saada sielunhoitoa, parantua? Vai onko kokouksemme ns. pieniä, siistejä, max.1.5 tuntia kestäviä tehokkaita paketteja, joka kuittautuu turvallisen kotimatkan toivotukseen?
Vai onko muodikkaat, lukuisat terapiaryhmät (en vastusta enkä torju niitäkään) seurakunnissa korvanneet osittain tai enevässä määrin korvaamassa nämä siunatut alttari- ja esirukoushetket? Jos tähän ollaan menossa, niin seurakunnistamme saattaa tulla Betesdan lammikon kaltaisia lasaretteja, jossa "rammat" lähteen (evankeliumi) vieressä saavat kitua odottamassa "lähteen kosketusta" ilman, että kukaan vaivautuu auttamaan tai edes kysymään.
Lohdutus! On kuitenkin Jeesus, joka sanoo sinulle kärsivä lähimmäinen: "nouse, ota vuoteesi ja käy", oli sairautesi laatu mikä tahansa.
Siunausta jokaiselle!
Taidan palata alkuun (menneisyyteen) ja lähteä taas kalastamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti