Sattumalta
tänä aamuna kahvipöydässä käteeni osui RV lehti (1. kesäkuuta 2017).
Siinä oli pieni kirjoitus kahden Pohjois-Korealaisen uskovan sisaren
vierailusta Suomessa. Nummelan helluntaiseurakunnassa puhuneet sisaremme
kehoittivat meitä suomalaisia "elämään uskoamme todeksi." Vielä
sanoivat, että pohjois-Koreassa he rukoilevat suomalaisten puolesta.
Vielä he haastoivat meitä kehoitaen pitämään "Jumala pääasiana myös
hyvinvoinnin keskellä".
Kun ajattelee, että Pohjois-Koreassa kristinuskon harjoittaminen on ankarasti kiellettyä. Siitä voi seurata vangitseminen, kidutus tai teloittaminen. Uskovaiset toimivat maan alla. On selvää, että siinä kutsukin joutuu puntariin ja tulee koetelluksi.
Minua kosketti syvästi ja koin, että tämä pitää jakaa tänne someenkin. Mieleeni nousi voimakkaasti myös seuraava raamatunpaikka.
(Hebr. 11:32-39) Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33. jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
34. sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
35. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36. toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37. heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
38. he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
39. Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
Kun me täällä Suomessa kerskaamme omasta kutsumuksestamme, vertailemme ja arvioimme toistemme kutsumuksia, niin on pakko esittää muutama vakava kysymys meille uskovaisille pohdittavaksi.
Miksi sitten meidän kristillisessä kentässä (seurakunnissa ja seurakuntien ulkopuolella) on niin paljon kutsumuksensa jättäneitä, loppuun palaneita, loukkaantuneita ja katkeroituneita jumalanpalvelijoita, jotka ovat jättäneet paikkansa liittyen maailman "laulukuoroon"?
Onko tuo kutsu ollut Jumalan kutsu vai oman lihan tuote?
Oletko lähtenyt saamaan mainetta, arvostusta tai jotain hengellistä glamooria?
Tai onko kutsusi ollutkin aito, mutta olet unohtanut kutsujasi ja päätynyt puskemaan omalla voimallasi, ja näin tullut ihmisistä, heidän suosiostaan tai epäsuosiostaan riippuvaiseksi?
Raamattu kertoo selkeästi, että terve ja aito kutsumus/usko (hetkittäisistä epäilyksistä huolimatta) kestää paineet, eikä häviä mihinkään?
Jumalan ihminen ei katkeroidu. Koettelemuksia on, mutta lopputulos ei ole katkeruus. Ei ole olemassa oikeutettua vihaa!
Siunausta kaikille kanssamatkaajille!
Kun ajattelee, että Pohjois-Koreassa kristinuskon harjoittaminen on ankarasti kiellettyä. Siitä voi seurata vangitseminen, kidutus tai teloittaminen. Uskovaiset toimivat maan alla. On selvää, että siinä kutsukin joutuu puntariin ja tulee koetelluksi.
Minua kosketti syvästi ja koin, että tämä pitää jakaa tänne someenkin. Mieleeni nousi voimakkaasti myös seuraava raamatunpaikka.
(Hebr. 11:32-39) Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33. jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
34. sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
35. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36. toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37. heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
38. he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
39. Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
Kun me täällä Suomessa kerskaamme omasta kutsumuksestamme, vertailemme ja arvioimme toistemme kutsumuksia, niin on pakko esittää muutama vakava kysymys meille uskovaisille pohdittavaksi.
Miksi sitten meidän kristillisessä kentässä (seurakunnissa ja seurakuntien ulkopuolella) on niin paljon kutsumuksensa jättäneitä, loppuun palaneita, loukkaantuneita ja katkeroituneita jumalanpalvelijoita, jotka ovat jättäneet paikkansa liittyen maailman "laulukuoroon"?
Onko tuo kutsu ollut Jumalan kutsu vai oman lihan tuote?
Oletko lähtenyt saamaan mainetta, arvostusta tai jotain hengellistä glamooria?
Tai onko kutsusi ollutkin aito, mutta olet unohtanut kutsujasi ja päätynyt puskemaan omalla voimallasi, ja näin tullut ihmisistä, heidän suosiostaan tai epäsuosiostaan riippuvaiseksi?
Raamattu kertoo selkeästi, että terve ja aito kutsumus/usko (hetkittäisistä epäilyksistä huolimatta) kestää paineet, eikä häviä mihinkään?
Jumalan ihminen ei katkeroidu. Koettelemuksia on, mutta lopputulos ei ole katkeruus. Ei ole olemassa oikeutettua vihaa!
Siunausta kaikille kanssamatkaajille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti